Lauantaina 25. maaliskuuta klo 20.30 – 21.30 on jälleen Earth Hourin aika – tapahtuman, joka on itse asiassa maailman suurin ympäristöön liittyvä mielenilmaus. Earth Hour on kasvanut pikkiriikkisestä, symbolisen arvon omaavasta tapahtumasta suureksi liikkeeksi, johon osallistuu miljoonia ihmisiä, yrityksiä ja kaupunkeja ympäri maailmaa. Me teemme hotelleissa aktiivisesti töitä joka päivä edesauttaaksemme planeettamme hyvinvointia. Pienillä teoilla on merkitystä ja kun monta pientä tekoa laitetaan yhteen, on kyse suuremmasta kokonaisuudesta ja mahdollisuudesta vaikuttaa asioihin! Tästä syystä haluamme antaa sinulle 10 kätevää vinkkiä pieniin tekoihin, joiden avulla voit pidemmällä tähtäimellä saada aikaan suurempia muutoksia.

Candle in hands

Asiantuntijoiden kertomien vinkkien, neuvojen ja haasteiden joukosta voi usein olla vaikeaa valita ne juuri itselle sopivat. Osa suosituksista saattaa tuntua epärealistisilta tai jopa täysin mahdottomilta perheen arkipäivään, mutta osa suosituksista on todella yksinkertaisia ja helposti noudatettavia. Ollaanpa nyt täysin rehellisiä asian suhteen – joskus kyse on tietämättömyydestä ja itse asiassa…. laiskuudesta. Mutta me haluamme auttaa sinua löytämään juuri itsellesi sopivat temput ja vinkit! Tästä syystä olemme listanneet 10 eri asiaa, joiden avulla voit joka päivä tehdä planeetastamme paremman paikan elää. Ja nämä ovat nyt kyllä todella yksinkertaisia juttuja!


10 yksinkertaista vinkkiä arkipäivään:


  1. Me kaikki nautimme pitkistä lämpimistä suihkuista, mutta muista sulkea hana, kun esimerkiksi laitat sampoota hiuksiisi tai peset hampaitasi. Tämä voi säästää useita litroja vettä.
  2. Irrota puhelimesi ja tietokoneesi laturi pistorasiasta – ne kuluttavat virtaa, vaikka niihin ei olisikaan kytketty mitään laitetta. Niiden pitäminen pistorasiassa voi lisäksi olla vaarallista.
  3. Yksi vinkki on välttää television ja muiden laitteiden pitämistä stand by -tilassa, sillä laitteet kuluttavat virtaa, vaikka luulet niiden olevan pois päältä. Osta sen sijaan virtakytkin, jonka löydät myös monista pistorasioista ja jatkojohdoista tänä päivänä. Tällainen kytkin toimii usein yksinkertaisesti napinpainalluksella – näin voit pitää latureitasi pistorasioissa, kunhan muistat aina tarvittaessa katkaista virran pistorasiasta.
  4. Tarkista jääkaappisi ja pakastimesi kunto. Vanhat jääkaapit ja pakastimet kuluttavat usein huomattavasti enemmän sähköä kuin uudet versiot. Jos lähdet lomalle, voit helposti nähdä sähkölaskustasi, kuinka paljon sähköä nämä laitteet itse asiassa kuluttavat, kun et niitä aktiivisesti käytä.
  5. Hanki lämpömittari. Ruoanvalmistusprosessimme kestää usein aivan liian pitkään ja tällä on ikäviä seurauksia; ylikypsää ruokaa ja turhaan käytettyä sähköä. Ruoanvalmistukseen käytettävän lämpömittarin avulla ruoasta tulee sekä maukkaampaa että halvempaa valmistaa.
  6. Onko sinulla tapana pestä puolikkaita koneellisia astioita? Lopeta tämä. Täytä astianpesukone kokonaisuudessaan, ennen kuin laitat sen päälle.
  7. Sama koskee myös vaatteiden pesua. Pienten koneellisten peseminen on niin helppoa. Ehkä sinulla on likainen paita, jonka haluat laittaa päällesi illalla? Sen sijaan, että pesisit paidan erikseen, muista kuitenkin täyttää pesukone myös muulla pyykillä. Tarkista myös käyttämäsi pesu- ja huuhteluaineen määrä.
  8. Pidä AINA kangaskassi tai vanha muovipussi mukanasi. Muovipusseja kertyy nimittäin suuri määrä useiden pienten ostosten yhteydessä. Jos sinulla on aina kangaskassi tai vanha muovipussi matkassasi, et ainoastaan säästä ympäristöä, vaan myös rahaa, sillä kaupat veloittavat muovipusseista.
  9. Muista pantata! Kaikki pantattavat tölkit ja pullot menevät kierrätykseen. Mieti siis kahdesti, ennen kuin heität tölkin tai muovipullon tavallisten roskien joukkoon – tämä on kuin heittäisi rahaa roskikseen!
  10. Sähköpyöräile! Tavallinen polkupyörä on luonnollisesti kaikkein paras vaihtoehto, koska saat tällöin myös samalla hyvää liikuntaa, mutta sähköpyörään investointi auton sijaan on myöskin erittäin ilmastoystävällinen valinta.

Nauti fantastisesta planeetastamme ja pidä siitä huolta joka päivä!